Quantcast
Channel: Uutiset - Kerava - RSS
Viewing all articles
Browse latest Browse all 673

Legendaarinen uutisankkuri Heikki Kahila Taanilan vieraana kirjastossa

$
0
0
(5.12.2013)

Heikki Kahilan pitkä ura näköradion uutiskuuluttajasta Meidän Heikiksi kulki käsi kädessä television, median ja suomalaisen viihde-elämän kehityksen kanssa. Kahila ja Teija Sopanen olivat Suomen ensimmäiset tv:n tuottamat mediajulkkikset.

Puolitoista vuosikymmentä Kahila oli Suomen luotettavin mies ja 1970-luvun lopusta lähtien osa kansakunnan viihdemuistia: tangojuontaja, tanssinopettaja, laulu- ja soitinyhtye Songilon jäsen, viihdetuottaja, James Bondin näköinen mies, joka tanssi villahousuissa uutisstudion pöydällä.

Kun Kennedy kuoli, Kahila oli ankkurina, kun Rolling Stones tuli Yyteriin, Kahila oli paikalla. Ahlströmin tehtaan varjossa kasvaneesta pojasta tuli Meidän Heikki. Maineen myötä hän sai nähdä ja kokea myös ennen kokemattomia lieveilmiöitä. Ääneen elettyä -kirja sisältää hauskan miehen aitiopaikkatarinoita, mutta myös riipaisevia kertomuksia televisio- ja viihdeikonin monisäikeisen uran varrelta.

Taanilan tunnit jatkuvat taas kevätkaudella keskiviikkona 22.1.2014, jolloin Hannu Taanilan vieraana on entinen eduskunnan puhemies, ministeri ja kansanedustaja Matti Ahde. Ahteelta on ilmestynyt tänä syksynä kirja toimittaja Timo Hakkaraisen kanssa. Elämäkerran nimi on Matti Ahde – sähkömies.

Taanilan tunnit järjestetään Keravan kaupunginkirjaston ja Keravan Opiston yhteistyönä.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 673

Trending Articles