(25.1.2013)
F. W. Murnau (1888-1931) oli saksalainen elokuvaohjaaja, jonka tunnetuimpiin teoksiin Auringonnousun ohella kuuluvat Saksassa ohjatut Nosferatu ja Phantom, molemmat vuodelta 1922.
Auringonnousu on Amerikkaan muuttaneen Murnaun ensimmäinen Hollywood-tuotanto ja yksi mykkäelokuvan myöhäiskauden huippuja. Runollisen ja kuvakompositioltaan huolellisesti suunnitellun elokuvan tarinan pohjana on yksinkertainen kolmiodraama, jossa kaupunkilaisvamppi viettelee talonpojan vaarantaen näin miehen aviosuhteen.
Elokuvaa saapuu säestämään yhtye mononen, johon kuuluvat Mikko Perkola (viola da gamba, urkuharmoni), Yrjänä Sauros (sähkökitara, huuliharppu) ja Tuomas Norvio (elektroniikka). Auringonnousu-elokuvan säestetty esitys nähtiin ensi kertaa Sodankylän elokuvajuhlilla viime kesänä.
Klassikkofilmistä saapuu kertomaan elokuvakriitikko ja Sodankylän elokuvajuhlien ohjelmapäällikkö Timo Malmi. Malmi tunnetaan myös Järvenpään opiston elokuvakerhon vetäjänä.